Oy Litorale Ab on yksityinen kustantamo joka on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten kustantamoiden joukossa. Kustantamo julkaisee vuosittain noin 10–15 kirjaa ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi ja sen markkinaosuus on kasvanut tasaisesti vuoden 1995 perustamisen jälkeen.

Litorale on italiaa ja tarkoittaa rannikkoa. Aluksi kustantamo tuotti pääasiassa merihenkistä kirjallisuutta mutta myös paikalliselle lukijakunnalle tarkoitettuja kirjoja. Viime vuosina kaunokirjallisuuden osuus on kasvanut kun toimintaan on liittynyt enemmän vakiintuneita kirjailijoita.

Kustantamo tarjoaa vaihtoehtoja kirjallisuudelle Suomessa. Suurin osa julkaistuista kirjoista on ruotsiksi. Julkaisemme myös joitakin kaunokirjallisuuden teoksia sekä suomeksi että ruotsiksi. Erikoiskirjoja purjehduksesta olemme julkaisseet myös suomeksi ja englanniksi.

Suurilla kustantamoilla ei ole raskaan kulurakenteen vuoksi joustavuutta tai tahtoa ottaa riskejä samalla tavalla kuin pienkustantamoilla. Litorale on julkaissut useita esikoiskirjoja ja me annamme kirjailijalle liikkumavaraa tarpeen mukaan. Pienkustantamona näemme roolimme tärkeänä kirjallisuuden ja kirjoittamisen kehittäjänä. Rikastutamme tarjontaa erilaisilla kirjoilla, emme ole valtavirtojen johdettavissa ja meillä on riskinottohalua.

Litorale on julkaissut yli 50 kirjailijan teoksia. Suomeksi olemme julkaisseet muun muassa Tom Paxalin rikosromaaneja, Tapani Suomisen romaanin sekä purjehduskirjallisuutta Pirkka Leinolta, Tapio Saavalaiselta sekä Jorma Rautapäältä. Olemme myös julkaisseet Henrik Huldénin kirjoittaman elämäkerran suomeksi. Vuosien saatossa Litoralen kirjoja on myyty kymmeniä tuhansia yli 50 maahan, muun muassa Japaniin, Australiaan, Egyptiin, Argentiinaan ja Kanadaan. Toimintaa johtaa tj Pekka Barck yhdessä kustannustoimittaja Barbara Huldénin kanssa, joka on kustantamon monitaitaja.

Litoralen tukkumyynnistä vastaa Porvoon Kirjakeskus ja Kirjavälitys. Kirjoja saa eteenkin rannikon ja Akateemisestam kirjakaupasta, Adlibriksestä, booky.fi tai Suomalaisesta Kirjakaupasta. Merihenkinen voi hakea kirjoja Rosalan TB Marinista, Högsåran Farmors Cafésta, Utön Café Horisontista tai Jurmon Kaffelasta. Litorale osallistuu vuosittain Göteborgin ja Helsingin messuihin. Olemme myös Suomen Kustannusyhdistyksen jäsen.

Yhteystiedot:

Käsikirjoituksiin liittyvät kyselyt barbara(at)hulden.fi

Muut yhteydenotot kontakt(at)litorale.fi