SM-seuran hallituksen jäsen Ronny Rönnqvist on kirjoittanut kirjan paroni von Ungem-Stembergistä, joka on tullut tunnetuksi Venäjän kansalaissodasta valkoisten puolen yhtenä vaikuttavimpana ja merkillisimpänä hahmona ja joka muistetaan Baikalin seuduilla vieläkin "hulluna paronina".
"Nykypolvelle von Ungem-Stemberg on tullut tutuksi ehkä parhaiten Hugo Prattin sarjakuva-albumista ""Corto Maltese Siperiassa"", jossa Ungem on mukana. Mongolia-teeman kannalta hän on kiinnostava sen vuoksi, että 1920-luvulla Mongolian kiinalaisvallasta vapautumisen ja Venäjään tukeutumisen aikoina hänellä oli lyhytaikainen, mutta tärkeä rooli maan kohtalon muotoutumisessa.
Rönnqvist kertoo kiinnostuksensa Ungerniin heränneen lukuisilla matkoilla, joita hän teki Mongoliaan Finnairin edustajana ja joiden tuloksena hän alkoi tutustua Mongolian ja laajemminkin Trans-Baikalin alueen lähihistoriaan. Ungemista on jäänyt vähän henkilökohtaista materiaalia. Suuri osa siitä, mitä hänen vaiheistaan tiedetään, perustuu muiden ihmisten muisteluksiin ja kuulopuheisiin, joiden todenmukaisuudesta ei ole aina takeita. Rönnqvist on kuitenkin onnistunut kokoamaan suuren maaran materiaalia ja laatimaan Ungemin elämän pienistä ja suurista tapahtumista henkilökuvan ja -historiikin, joka paitsi kertoo Ungemista itsestään, asettaa tämän erikoislaatuisen hahmon toiminnan vallinneisiin olosuhteisiin ja laajempien historiallisten tapahtumien yhteyteen.
Virossa ikivanhaan saksalais-balttilaiseen aatelissukuun syntynyt von Ungem-Stemberg suuntautui sukunsa perinteiden mukaisesti sotilasuralle. Hän ei sopeutunut sotilaskoulujen järjestykseen ja kuriin, vaan sai jatkuvasti rangaistuksia niskoittelusta ja tuli erotetuksikin Pietarin merikadettikoulusta. Hänestä tuli kuitenkin lopulta upseeri Venäjän armeijaan, mutta normaali varuskuntapalvelu ei tyydyttänyt häntä. Sodankäynti oli hänelle kaikki kaikessa ja päästäkseen sotimaan hän osallistui vapaaehtoisena Venäjän-Japanin sodan jälkimaininkeihin Mantsuriassa. Toisen sotaretkensä hän teki kasakkarykmentin upseerina kiinalaisia vastaan Mongoliassa, missä teki uskaliaita tiedusteluretkiä pitkin maata, oppi tuntemaan seudut ja tutustui maan kulttuuriin.
Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä hän lähti vielä uudelleen Kaukoitään pelastamaan keisarikuntaa bolsheviikkivallankumoukselta ja toteuttamaan soturinkutsumustaan, ainoaa, mitä hänellä oli. Kun punaiset olivat ajaneet valkoiset Trans-Baikalin seudulta, Ungem päätti viedä monikansallisen sotajoukkonsa Ulko-Mongoliaan eli nykyisen Mongolian alueella. Mongolia oli vähän aikaisemmin vapautunut kiinalaisten vallasta, mutta kun maan autonomiaa suojelleen vanhan Venäjän valta katosi, kiinalaiset olivat hyökänneet uudelleen Mongoliaan, vallanneet. pääkaupungin Urgan ja terrorisoivat maan asukkaita. Ungem vapautti kiinalaisten vangitseman päälaman ja ajoi kiinalaiset Urgasta. Tästä hyvästä hänestä tuli mongolialaisten kansallissankari.
Ungemin tavoitteet olivat kuitenkin paljon suuremmat kuin Mongolian vapauttaminen kiinalaisista. Aikaisemmilla Mongolian retkillään Ungem oli tutustunut lamalais-buddhalaisiin ja shamanistisiin oppeihin, jotka vaikuttuivat syvästi häneen okkultisimiin ja mystiikkaan taipuvaiseen mieleensä. Hän piti länsimaailmaa demokratian, liberalismin ja kommunismin mädättämänä ja uskoi, että se pitäisi tuhota Idän, Aasian terveen keltaisen kulttuurin voimin. ""Kaikki ihmiset, jotka ovat omaksuneet kommunistisen idean, pitää tuhota."" Hän asetti tavoitteekseen keisarivallan palauttamisen Venäjälle eikä enempää eikä vähempää kuin Tshingis-kaanin maailmanvallan luomisen uudelleen. Venäläiset ja mongolialaiset bolsheviikit ehtivät kuitenkin saada hänet kiinni ja tuomita kuolemaan. Paradoksaalisesti hänen kampanjansa, joka toi häntä jahtaavat bolsheviikkien joukot maahan, loppujen lopuksi edesauttoi Mongolian joutumista Neuvostoliiton vaikutuspiiriin ja buddhismin poisjuurimista.
Kirjassa Ungernin persoonasta piirtyy monitahoinen ja ristiriitainen kuva. Poliittisesti hän oli voimakkaasti monarkistinen ja militaristinen ja tunsi syvää vihaa sosialisti vallankumouksellisia kohtaan. Tämä viha saattoi saada alkunsa niistä kokemuksista, joita hänen yläluokkainen perheensä kohtasi vallankumouksessa. Myöhemmin hän kääntyi kokonaan buddhalaiseksi, tosin hyvin omintakeisella tavalla. Tämä ei estänyt häntä toimimasta sotakentillä mitä häikäilemättömimmällä ja armottomimmalla tavalla ja tapattamasta joukoittain omia ja vihollisia. Toisaalta hänen on sanottu olevan kaikessa oikeudenmukaisuuteen pyrkivä. Hänellä ei ollut minkäänlaisia tarpeita ulkoisiin tapoihin ja sivistykseen, mutta hänen sanottiin myös pystyvän paneutumaan syvällisesti uskonnollisiin ja filosofisiin kysymyksiin ja tuntevan laajasti kirjallisuuta ja sotatieteitä. Hän ei uskonut järkiperäiseen ajatteluun, vaan hänen mukaansa ""kaikki viisaus tulee Jumalasta"". Sodankäynti sinänsä oli hänelle kaikki kaikessa ja hänen sanottiin edustavan ihmistyyppiä, joka ei kuulunut 1900-luvulle vaan keskiajalle sodalle omistautuneiden ritareiden joukkoon. Hän oli kuumaverinen hurjapää, joka ei ajatellut tekojensa seurauksia. Läheisiään kohtaan hän saattoi olla hienotunteinen ja jopa hellä.
Ehkäpä yksi, varsinkin tällainen erikoislaatuinen ihminen voi olla kaikkea tätä. On kuitenkin muistettava, että kirjan henkilökuva rakentuu eri henkilöiden kertomuksista tapaamisistaan Ungernin kanssa ja siitä, mitä he näkivät tässä. Tosiasia on ainakin se, että Ungernin persoona kykeni herättämään näin eri suuntaisia vaikutelmia eri tilanteissa. Ungernin maine julmana tappajana on Rönnqvistin mukaan joka tapauksessa liioiteltu, ja hänen mukaansa pitää myös ottaa huomioon aikakausi, jolla julmuudet puolin ja toisin olivat jokapäiväsiä.
Lukijaa jää vielä vaivaamaan asia, johon kirjakaan ei anna vastausta, nimittäin olisiko Ungem-Stemberg kääntynyt itämaiseksi mystikoksi ja koko läntisen kulttuurin vastustajaksi, jos valkoisten tavoitteet eivät olisi luhistuneet ja hän ei olisi jäänyt yksin sotajoukkonsa kanssa etsimään täyttymystä soturinkutsumukselleen Mongoliassa. Mieleen tulee myös kysymys siitä, missä määrin Ungemin ajattelu meni samoja ratoja kuin natsien, jotka vain vuosikymmen myöhemmin innostuivat kovasti buddhalaisuudesta ja hindulaisuudesta niin, että jopa lähettivät tutkimusretkikuntia Tiibettiin ja ottivat omaksi tunnusmerkikseen ikivanhan hakaristisymbolin.
Lähdeaineiston suuren osan sekundaarisuuden huomioon ottaen kiitettävää kirjassa on lähdekritiikki, jota Rönnqvist harrastaa erityisesti laajoissa alaviitteissä, joissa annetaan syventävää tietoa Ungemin elämän ja ajan tapahtumien kannalta keskeisistä henkilöistä. Lisäksi kirjaa rikastaa erityisesti sen runsas ja mielenkiintoinen kuvitus, joka vanhojen valokuvien muodossa tuo silmin nähtäväksi Ungemin vaiheisiin liittyviä ihmisiä ja miljöitä."