Merenkulkulaitos oli vuosina 2000–2004 myrskyn silmässä. Sen johtajia syytettiin lahjusten ottamisesta. Merenkulkuneuvos Lennart Hagelstam tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Juuri ilmestyneessä muistelmakirjassa hän kertoo, miten asiat hänen mukaansa menivät.

Aivan äskettäin vaikeaan sairauteen menehtynyt Lennart Hagelstam muistelee kirjassa Messipojasta merenkulkuneuvokseksi (Litorale 2020), miten Merenkulkulaitoksen pilkkomiseen aikanaan johtaneet tapahtumat kohdistuivat häneen talvella 2000.

Merenkulkuneuvos oli lähdössä töihin, kun hänet pidätettiin kotipihallaan. Sen jälkeen hän vietti kaksi viikkoa putkassa.

”Minua kuulusteltiin tuntikaupalla joka päivä. Kaikkiaan poliisit kirjoittivat jutusta kolmetuhatta A4-arkkia.”

Hänen kotiinsa ja kesämökille tehtiin kotietsinnät. Hagelstam kirjoittaa, että tämä tapahtui pääsiäisenä. Hän arvelee kyseessä olleen poliiseille ”varmasti rahallisesti hyvä keikka”.

Hagelstam joutui pääjohtaja Kyösti Vesterisen ja kahden muun johtajan kanssa syytteeseen lahjusten vastaanottamisesta. Merenkulkulaitos oli vuokrannut monitoimijäänmurtajia muun muassa norjalaiselle yhtiölle Uglandille, joka oli kustantanut johtajille kalliita ulkomaanmatkoja. Hagelstam oli saanut Uglandilta käyttöönsä luottokortin.

”Koin kortin tarpeelliseksi, sillä virkamiehen lähtiessä matkalle, pitää olla matkamääräys sekä muita hallinnollisia papereita”.

Kyse oli käytännössä siitä, että vaaditun matkamääräyksen saaminen oli virkamiestietä liian hidasta, kun piti nopeasti lähteä liikematkalle. Hagelstamin mukaan hän ei kuitenkaan käyttänyt korttia matkustamiseen.

Yhden norjalaisyhtiön kustantaman Brasilian matkan hän selittää johtuneen siitä, että hänen oli pakko lähteä selvittämään monitoimimurtaja Fennican vuokrausta öljy-yhtiön töihin. Koska oli joulu tulossa, Uglandin johtaja kehotti ottamaan perheen mukaan matkalle.

”Olimme yli joulun ja uudenvuoden Brasiliassa. Kävin sinä aikana tapaamassa öljy-yhtiön edustajia, virkamiehiä, poliiseja ja kaikkia, joita asia koski.”

Käräjäoikeudessa johtajien syytteet hylättiin paria sakkotuomiota lukuun ottamatta. Ratkaisua pidettiin skandaalina, sillä se tehtiin maallikkojäsenien voimin äänin 3–3. Mediassa tapaus johti arvosteluun lautamieskäytäntöä kohtaan.

Äänestyksen voittaneiden lautamiesten mukaan syytettyjen saamat kestitykset, lahjamatkat ja varustamon luottokortit oli hyväksyttävissä, koska virkamiehet joutuivat monitoimimurtajia vuokratessaan noudattamaan kansainvälisen liike-elämän sääntöjä.

Hagelstam mainitsee kirjassaan pariinkin otteeseen, että heitä oli ministeriöstä kehotettu hoitamaan laivoja niin kuin bisneksiä hoidetaan. Hänen aloitteestaan rakennettujen monitoimimurtajien alkuperäinen idea oli, että ne eivät sulan veden aikaan loju toimettomina satamassa.

Elokuussa 2003 Helsingin hovioikeus muutti käräjäoikeuden vapauttavan tuomion. Hovioikeus tuomitsi Hagelstamin kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Pääjohtaja Vesterinen ja apulaisjohtajaEeropekka Koivumäki saivat neljä kuukautta mieheen.

Valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta kommentoi tilannetta erikoisella tavalla: ”Käräjäoikeuden päätös oli maallikkolautamiesten ja hovioikeuden päätös taas oli huippuammattilaisten tekemä.”

Korkein oikeus pani jutulle pisteen kesäkuussa 2004, kun ei myöntänyt asiassa valituslupaa.

”Opin tietenkin tästä kaikesta paljon ja menetin samalla osittain uskoni Suomen oikeusjärjestelmään. Sain tuomion osaksi myös siitä syystä, että lainsäädäntöä tällaisesta toiminnasta ei ollut, vaan asiassa jouduttiin soveltamaan asiaan sopimattomia pykäliä”, Hagelstam kirjoittaa.

”Asiaa käsittelevät oikeudet eivät ymmärtäneet tästä taloudellisesta toiminnasta kovinkaan paljon, mutta halusivat antaa signaalin Suomen virkamieskunnalle, jolla kehotettiin pysymään erossa kaikesta tämän tapaisesta.”

Hagelstam ehti jäädä Merenkulkulaitoksesta eläkkeelle eli ei saanut virastaan potkuja. Merenkulkulaitoksesta irrotettiin jo 2004 varustamoliikelaitos eli nykyinen Arctia Oy ja luotsausliikelaitos eli nykyinen Finnpilot Pilotage. Näin käytännössä tunnustettiin, ettei merenkulun bisneksiä voida hoitaa virkamiehiä koskevan lainsäädännön pohjalta.

Hagelstamin mukaan rikosvyyhdessä oli kyse myös Merenkulkulaitoksen oman väen ilmiannoista.

”Nämä vihamiehet tekivät meistä rikosilmoituksen poliisille ja kertoivat kaikenlaista. Näiden kertomusten mukaan matkustelin asiakkaan kustannuksella ja perheeni oli mukana, norjalaiset olivat hankkineet minulle veneen ja niin edelleen. Papereissa oli kaikenlaisia syytöksiä, jotka eivät pitäneet paikkaansa.”

Hagelstam kertoo muuttaneensa eläkkeelle jäätyään vaimonsa kanssa Espoosta Turkuun, jossa he nuorina opiskelivat ja tapasivat toisensa.

”Jo silloin päätimme, että joskus tulevaisuudessa asumme Turussa Aurajoen rannalla. Turku on mielestämme ihanteellinen kaupunki. Joka paikkaan on lyhyt matka.”

”Opin tietenkin tästä kaikesta paljon ja menetin samalla osittain uskoni Suomen oikeusjärjestelmään.”

Hagelstam mainitsee kirjassaan pariinkin otteeseen, että heitä oli ministeriöstä neuvottu hoitamaan laivoja niin kuin bisneksiä hoidetaan.

Turun merikoulun puuhamies

Lennart Hagelstamin muistelmissa on viljalti kiinnostavia tarinoita. Yksi koskee Turun merikoulua. Hän kävi merikapteeniluokkaa vuosina 1964–1965. Koulu toimi rakennuksessa, joka aikoinaan oli valmistunut Åbo Akademin observatorioksi. Sen piti olla tilapäinen ratkaisu, joka kesti kuitenkin 150 vuotta. Valtiolta ei herunut rahaa uuden koulun rakentamiseen.

Hagelstam kertoo ehdottaneensa koulun rehtorille yhden päivän mittaista lakkoa ja mediatapahtumaa. Vähän myöhemmin rehtori siunasi idean.

”Kutsuin oppilaskunnan koolle, kerroin suunnitelmastani, sovimme päivän, jolloin olemme lakossa.”

”Tuohon aikaan kaikilla lehdillä, jotka olivat jonkun arvoisia, oli myös toimisto Turussa. Joka lehdellä oli edustaja. Selvitin ne kaikki ja kävimme jokaisen luona. Kutsuimme heidät määrättynä päivänä kouluun aamuyhdeksäksi.”

”Tuona aamuna koululla ei ollut muita oppilaita kuin minä ja kolme valitsemaani kaveria. Lehtimiehiä opastettiin koko talon läpi, näytettiin vessat, pullot ja kakluunit. Tuon ajan lehdissä oli paljon kuvia ja kirjoituksia lakkopäivältä.”

Asiasta syntyi aikamoinen meteli. Uutta koulua varteen löytyi rahaa. Se valmistui 1967 Malminkadun varteen. Siinä nykyään Aboa Marena tunnettu oppilaitos toimi vuoteen 2013 saakka.

Ennen merikapteeniksi opiskelua Hagelstam kierteli meriä monta vuotta. Pisimpään hän palveli Henry Nielsenin varustamon m/s White Rosella. Turun merikoulussa hän hankki 1960 aliperämiehen arvon ja palasi laivaan kolmanneksi perämieheksi. Viimeisenä pestinä tässä yhdessä Suomen kuuluisimmista rahtilaivoista Hagelstam toimi 1969 laivan päällikkönä.

Vuosina 1976–80 hän sai kokemusta merenkulun ammattiyhdistysliikkeen kovuudesta palvellessaan Suomen Varustamoyhdistyksessä. Vastapelureina olivat Laivanpäällystöliitto, Merimies-Unioni ja Konepäällystöliitto.

”Liitot olivat sitä mieltä, että jokainen, joka omistaa laivoja, siis suuria ja kauniita rahasäkkejä, on hirveän rikas, ja häneltä pitää ottaa rahat pois.”

Ennen tuloaan Merenkulkulaitoksen virkamieheksi 1990 Hagelstam hoiti toimitusjohtajan töitä muun muassa veneitä ja matkailuvaunuja valmistavissa yrityksissä.